Chanel tuli kotiin

Viime viikolla perheeseen tuli uusi jäsen. Hankin törkeän kalliin merkkilaukun.

En ole edes mikään laukkunainen, joten viimeisin käänne yllätti itsenikin. Yritin äsken keskittyneesti  miettiä, millainen oli ensimmäinen käsilaukkuni - ja minulla ei ole aavistustakaan. Kuten vakituisemmat lukijat ovat ehkä todenneet, muistini toimii suhteellisen terävästi,  mitä tulee lapsuuteni ruokiin, matkoihin tai historian tarinoihin. Laukun kohdalla vain nyt lyö tyhjää.

Tiedän, että minulla on tuhansien muiden suomalaisnaisten lailla ollut joskus kaksikymppisenä Marimekon yksivärinen olkalaukku, musta. Minulla oli ihana Laura Ashelyn iso punainen kukkalaukku opiskeluaikoina matkalaukkuna, mutta se repesi jossain muutossa 1990-luvun lopulla. Joskus 2000-luvun alussa minulla oli Espritin vihreä isohko olkalaukku, jossa oli kimallusta ja blinblingiä ja joku riikinkukkosysteemi. Se herätti valtavasti ihastelua junissa, vastaanottotiloissa ja koulussa. Mutta sitten se kulahti. Sen jälkeen olen laukkujen osalta elänyt tunnetyhjiössä eli ostanut jotain suhteellisen edullisia, mustia tai ruskeita, isohkoja olkalaukkuja

Samalla olen huomannut melkoisen kulttuurimuutoksen ympäristössä. Osa kavereista on siekailematta sijoittanut omaisuuden merkkilaukkuun. Aluksi naureskelin hämmentyneenä moiselle toiminnalle, mutta sitten ei enää naurattanut. Sain jatkuvan, pakkomielteisen fantasian siitä, miltä tuntuisi kantaa omalla olalla klassikkoa, miltä tuntuisi iskeä se neuvottelu-, ravintola- ja baaripöytiin. Kuinka laukku kruunaisi asun kuin asun. Olipa tukka huonosti ja läski olo, olisi ainakin se täydellinen laukku.

I don't care what you think about me. I don't think about you at all. -Coco Chanel

Laukkujen sosiologiasta ja psykologiasta on kirjoitettu kirjoja. Mitä kertoo ajasta se, että nainen sijoittaa tuhansia euroja käsilaukkuun? No. Miehet saattavat sijoittaa huomattavan määrän omaa- ja lainarahaa autoon. Kyseessä on statussymboli ja sillä viestitetään haluttavia asioita. Oma laukkuni kertoo erään sivuston mukaan, että olen hienostunut sillä Chanelini on tote, klassikko, iso olkalaukku, joka roikkuu turvallisesti olalla painuen kainaloon. Sen väri, musta, kertoo käytännöllisyydestä ja ajattomuudesta, laukkupsykologien mukaan.

Myös se mitä nainen kantaa laukussaan kertoo naisen psyyken tilasta. Käsilaukkujen sisällöt ovat intiimejä asioita ja toisen laukuille ei mennä. Miehiä arveluttaa kurkistaa naisen laukkuun, jos heitä pyydetään tuomaan sieltä jotain, he mielummin ojentavat koko laukun, että etsi itse. Muutkin naiset suhtautuvat kunnioittavasti toisen naisen reviiriin. Kaverin laukulle ei mennä. (Minun käsilaukkuni sisältö kertonee kontrollissa olevasta anaalista luonteesta, siellä on puhelin, rahaa, huulikiilto (jonka vaihdan päivittäin) ja kalenteri. Siellä ei ole vara-alushousuja, intiimituotteita, meikkejä, lääkkeitä, papereita, pehmoleluja, muistoja, koruja tai kaikkea muuta ihmeellistä, mitä muiden naisten laukuissa lehtijuttujen perusteella kuulemma on.)

Anyway, jossakin vaiheessa viime kesää aloin miettiä, että minulla taitaa olla tiedostettu tarve saada kunnollinen laukku. Kiertelin kaupoilla ja kaikki ne tavislaukut alkoivat tuntua koetuilta, nähdyiltä, been there, done that.

Ilmeni, että kaverini välittää laukkuja ulkomailta, käytettyjä merkkilaukkuja, jotka ovat vielä iskemättömässä kunnossa. Hän asuu varakkaassa arabimaassa, jossa rikkaalla naisella on tuskin muuta tehtävää kuin käydä erilaisissa kauneushoidossa, ottaa aurinkoa ja shoppailla. Kaverini kaveri ostaa näiden naisten laukkuja ja yhdessä he välittävät niitä eteenpäin. Kyseissä arabimaassa ei ilmeisesti ole vahvaa keskiluokkaa, joka olisi innostunut ostamaan rikkaiden laukkuja, on vain todella rikkaita ja köyhiä. Kaverini onkin myynyt satoja merkkilaukkuja ympäri maailmaa viime vuosien aikana. Hänelle laukut ovat siis sijoituksia. Hyvän merkkilaukun voi aina myydä eteenpäin, niiden arvo säilyy, jopa nousee.

Minä en aio myydä. Minun Chanelistani tulee sitten joskus mummon vintagea, jota lapsenlapset saavat käyttää leikeissään, jos ovat kiltisti ja sallivat mummon nauttia iltapäivän rommit rauhassa..

Oli siis tiedostettu tarve. Tiedettiin missä tarpeen voi tyydyttää. Sitten kuvaan tuli vielä raha, joka saapui yllättäin.Koen erityistä riemua, että tähän luksussijoitukseen rahat tulivat omalla työllä. Maailman merkkilaukuista useimmat ostetaan nimittäin miesten tienaamilla,  miehiltä perityillä tai miehiltä saaduilla rahoilla. Minun ei.

Chanel saapui hyppysiini viime viikolla. Tällä viikolla sitä on testattu jo neuvottelupöydissä. Onko kukaan huomannut, että olallani kulkee aito Chanel? Tuskin. Ja se ei ole se pointti. Minä tiedän, mitä minulla on.

Isn't she lovely? Isn't she wonderful? Isn't she precious? -Stevie Wonder